Kotihoidon laatua tulisi muuttaa, jotta ikäihmiset pärjäisivät kotonaan. Tätä mieltä on aiheesta Turun yliopistoon väitöskirjaa tekevä terveystieteiden maisteri Sini Eloranta.
- Pelkkä ruoka ja siivoushuolto ei tänä päivänä enää riitä. Kotihoidossa hoidetaan huonokuntoisempia henkilöitä kuin aikaisemmin, että hoidonkin täytyy muuttua sen mukaisesti, toteaa Sini Eloranta.
Suomalainen vanhushoito on laitospainotteista ja tavoitteena on lisätä avopalveluja. Laitoshoitoakaan ei saa unohtaa ja jos esimerkiksi Turun kaupungin lomautukset koskettavat vanhustenhoitoa, niin hoidon laatu väistämättä kärsii.
Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä (Kesk.) kuuluttaa kunnanvaltuutettujen vastuuta.
- Toivoisin, että he kävisivät läpi kunnan ikäihmisten huoltoa niin, että tietäisivät aina, missä siellä mennään ja mitkä ne tarpeet ovat.
Kuntien valtionosuuksia ollaan lisäämässä, joten Liisa Hyssälän mukaan lisärahoituksesta on toiveita, sillä valtionosuuksia ollaan lisäämässä.
Omaishoidontuen maksu kunnilta Kelalle?
Omaishoito on yksi avopalvelun muoto, mutta kuntien rahat eivät siihenkään näytä riittävän. Turussa uusia omaishoitohakemuksia ei ole voitu ottaa vastaan toukokuun jälkeen.
Hyssälän mukaan on ollut kaavailuja jo kauan, että omaishoidontuen maksatukset siirtyisivät Kelalle. Siitä ei ole kuitenkaan vielä tehty päätöksiä. Jos jatkossa Kela maksaisi omaishoidontuen, niin silloin Hyssälän mukaan omaishoidontuen rahat eivät loppuisi kesken vuoden.