Pääministeri Matti Vanhanen valoi juhlapuheessaan uskoa maataloustuotannon tulevaisuuteen, erityisesti hän nosti esille lähiruuan ja puhtaiden kotimaisten elintarvikkeiden merkityksen, geenimuunneltuihin tuotteisiin pääministeri suhtautuu epäillen.
- Uskon, että uudessa tilanteessa löydämme omat vahvuutemme aloilta, joiden hiipumista on veikattu vuosikymmenet. Enkä nyt tarkoita vähiten omaa ruokatuotantoamme. Maat, joilla on mahdollisuuksia lisätä ruuan ja bioenergian tuotantoa kestävällä tavalla, ovat vahvoilla. Suomella on täydet mahdollisuudet olla näiden maiden joukossa, sanoi pääministeri.
- Lähiruoka on saatava kauppoihin ja kouluihin ja sertifioitu puhtaus suomalaisten valtiksi maailmalla. Hallituksessa selvitetään sitä, kuinka paikalliset tuotteet pääsisivät paremmin kaupan hyllylle. Selvitykset tehdään nopeassa aikataulussa siten, että tulokset voidaan ottaa huomioon kilpailulakia uudistettaessa.
- Mielestäni meidän on käytävä periaatteellinen keskustelu siitä millaista maataloutta haluamme harjoittaa tulevaisuudessa. Menemmekö mukaan hintakilpailuun markkinoille ns. ”bulkkituotannolla” vai erikoistummeko puhtaaseen tuotantoon ja lähiruokaan vai annammeko viljelijöille mahdollisuuden valita?
Energiaosasto kiinnosti pääministeriä
Pääministeri Matti Vanhanen tutustui näyttelyssä erityisen tarkasti Farmarin energiaosastoon. Siellä Vanhanen oli vaikuttunut Reisjärvellä toimivan GasEK:n uudesta voimalasta. Eero Kangasojan pyrolyysi puukaasutintekniikkaan perustava, lämpöä ja sähköä ilmakuivasta hakkeesta tuottava voimalakeksintö esiteltiin ensimmäistä kertaa Kokkolan messuilla.
- Tällaisia keksintöjä tarvitaan, se on aivan ainutlaatuinen maailmassa. Kannattaa käydä tutustumassa, hehkutti pääministeri Matti Vanhanen "Kangasojan kaasutuslaitosta".
Farmariviesti Mikkeliin
Ensi kesän Farmari järjestetään Mikkelissä. ProAgria Etelä-Savon johtaja Heikki Pahkalasalo otti vastaan Farmari-lipun Keski-Pohjanmaan kollegaltaan Tapio Kurjelta.
- Kokkolan näyttely on ollut onnistunut. Tästä on hyvä lähteä viemään viestiä eteenpäin kohti Mikkeliä.
Ensi kesän teemoja ei Savossa ole vielä lyöty lukkoon, mutta suunnitelmia siitä jo on.
- Suomalainen elintarvikeketju ja menestyvä maaseutuyrittäjyys. Itä-Suomessa kun ollaan niin metsätalous, vapaa-ajan-asuminen ja bioenergia ovat myös varmasti näkyvästi esillä, sanoo Pahkasalo.