Ministeri odottaa EU:n toimien kuten vientitukien ja interventio-ostojen helpottavan maitokriisiä nopeasti. Anttilan mukaan elintarvikkeiden tuotanto ja kysyntä pitäisi saada maailmanlaajuisesti tasapainoon.
Nykyisenkaltaiset nopeat muutokset ylijäämästä alijäämään ovat viljelijöiden kannalta raskaita, sanoo Anttila. Ministeriö selvittää yhdessä tuottajajärjestöjen kanssa EU:n komission esittämän, maitotilojen tilapäistuen tarpeen elokuun viimeisen viikon budjettiriiheen mennessä.
Mahdollisuus GMO-vapaisiin tuotteisiin säilyttävä
Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila painotti tänään, että kuluttajilla on oltava jatkossakin mahdollisuus GMO-vapaisiin tuotteisiin. Anttila otti geenimuuntelun esille tänään Kokkolassa Farmari 2009-maatalousnäyttelyssä. Ministerin mukaan gmo-kysymyksessä on kuunneltava kuluttajien odotuksia ja toiveita erityisen tarkasti.
Anttilan mukaan EU:n viime kuukausien maitokriisi on osoittanut sen, että kuinka suuria vaikeuksia globaali kilpailu aiheuttaa elintarviketeollisuudelle. Anttila vaatii tuotteisiin merkintää siitä, onko tuote GMO-vapaa, jolloin kuluttajalla on todellisia mahdollisuuksia tehdä valintoja ruokakaupassa.