Vapaavuoren mukaan yhteistyöstä ei ainakaan toistaiseksi ole nähty hyviä esimerkkejä.

Vapaaavuoren mielestä olisi järkevintä, että koko pääkaupunkiseutu muodostaisi yhden kunnan, mutta yhdistyminen voitaisiin aloittaa Helsingin ja Vantaan liitoksella. Se voisi hänen mukaansa toteutua jo aivan lähivuosina.

Kiviniemi tyrmää pakkoliitokset Hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi (kesk.) tyrmää Vapaavuoren ajatukset pakkoliitoksesta. Kiviniemi muistuttaa, että hallitusohjelman mukaan kuntaliitokset perustuvat vapaaehtoisuuteen. - Pääkaupunkiseudulla on voimassa sama lainsäädäntö kuin muuallakin maassa eikä siihen tältä osin ole valmisteilla muutoksia, Kiviniemi sanoo. Kiviniemi kuitenkin kannattaa pääkaupunkiseudun kuntien liitosta, kunhan se perustuu vapaaehtoisuuteen. YLE Uutiset