Puolueen valtakunnallisesti ajamiin asioihin kiinnittää huomiota 26 prosenttia. Likimain samalle tasolle, 24 prosenttiin, äänestyspäätösten tekemisessä yltää se, millaisia ehdokkaita puolueella on kotikunnassa.
Muutama prosentti vastaajista sen sijaan piti tärkeimpänä puolueen julkikuvaa yleensä tai puolueiden johtohenkilöiden esiintymistä julkisuudessa.
SDP:n ja kokoomuksen kannattajat uskollisimpia Viidesosa tutkimukseen vastanneista ei ollut varma, äänestäisikö eduskuntavaaleissa samaa puoluetta kuin kuntavaaleissa tai oli kahden vaiheilla. Samaa puoluetta ilmoitti vaalien luonteesta riippumatta äänestävänsä 51 prosenttia vastaajista. Suhteessa luotettavimmin samaa puoluetta äänestäisivät kunta- ja eduskuntavaaleissa SDP:n ja kokoomuksen kannattajat. Eniten epävarmoja äänestäjiä oli vihreillä ja perussuomalaisilla. Tutkimuksessa kysyttiin myös nykyisen hallituksen onnistumista tehtävässään. 45 prosenttia vastaajista antoi hallitukselle hyvän arvosanan. Sen sijaan liki 39 prosenttia vastaajista oli tyytymätön hallituksen toimintaan. Parhaan arvosanan hallitus sai ulkopolitiikan hoidosta ja heikoimman hintojen nousun hillitsemisestä. Viiden suurimman puolueen teettämään tutkimukseen vastasi 1 082 15 - 74-vuotiasta suomalaista. Syyskuun alussa tehdyn tutkimuksen toteutti TNS Gallup.