Ympäristöministeri Paula Lehtomäen mukaan luontoarvojen turvaaminen on mahdollista myös muillakin keinoin. Lehtomäki toisti näin eduskunnan budjettikeskustelussa keskiviikkona aiemman kantansa. Valtion ensi vuoden budjettiin ei sisälly rahoitusta uusien kansallispuistojen perustamiseen.
Lehtomäen mielestä eduskunnan ympäristövaliokunnan kanssa tulisi käydä keskustelu Sipoonkorven ja muutaman kansallispuiston osalta siitä, että laajeneva virkistyskäyttö uhkaa jo vaarantaa luonnonarvojen säilymisen. Haaste on erityisen merkittävä suurten asutuskeskusten lähellä, sanoo Lehtomäki.
Helsingin ja Uudenmaan kansanedustajien lakialoite Sipoonkorven kansallispuiston perustamisesta on yhä eduskunnan ympäristövaliokunnan käsiteltävänä.
Sipoonkorven luontoa uhkaavat paineet rakentaa asuntoja ja lisääntyvä liikkuminen alueella.
YLE Uutiset