Verkkoapilan mukaan sekä eduskunnan liikennevaliokunnan puheenjohtaja Martti Korhonen (vas.) että valtiovarainvaliokunnan liikennejaoston puheenjohtaja Jari Koskinen (kok.) tukevat nuorten kuljettajien promillerajan alentamista 0,2:een.
Sunnuntaina liikenneministeri Anu Vehviläinen (kesk.) kertoi Verkkoapilan haastattelussa olevansa valmis harkitsemaan rattijuopumusrajan alentamista nuorille kuljettajille.
Eduskunnan liikennevaliokunnan puheenjohtaja Martti Korhonen sanoo, että promillerajan alentaminen tai alkoholin nollatoleranssi ovat harkitsemisen arvoisia keinoja liikenneonnettomuuksien vähentämiseksi.
Myös valtiovarainvaliokunnan liikennejaoston puheenjohtaja Jari Koskinen kertoo Verkkoapilalle suhtautuvansa myönteisesti nuorten promillerajan alentamiseen yleisesti asetetusta 0,5:stä 0,2:een.
Alhaisempi promilleraja nuorille kuljettajille on tällä hetkellä käytössä muun muassa Itävallassa, Kreikassa ja Saksassa.
YLE Uutiset