Inflaatiota kiihdyttivät Tilastokeskuksen mukaan ruuan ja puhelumaksujen hinnankorotukset sekä terveydenhoitomaksujen kallistuminen. Myös päivähoitomaksujen kallistuminen nopeutti inflaatiota.

Ruuan hintaa nosti ennen kaikkea maitotuotteiden kallistuminen. Myös lihan ja viljatuotteiden hintoja korotettiin.

Myös alkoholijuomissa, ravintoloissa ja kahviloissa on vuoden aikana korotettu hintoja. Kuluttajahintojen nousua hillitsivät autojen ja viihde-elektroniikan halpeneminen.

Heinäkuusta elokuuhun kuluttajahinnat nousivat 0,4 prosenttia, mikä johtui ennen kaikkea vaatealennusmyyntien loppumisesta, terveydenhoidon maksujen korottamisesta sekä korkojen noususta.

Katainen korostaa palkkapolitiikan merkitystä Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) korostaa palkkapolitiikan merkitystä inflaatiota hillitsevänä tekijänä. Kataisen mielestä elokuinen inflaatiolukema 4,7 prosenttia on suomalaisten kannalta ikävä, mutta hän uskoo inflaatiohuipun olevan nyt takanapäin. Katainen perustaa arvionsa kotimaisiin ja EU-komission laskelmiin. Hänen mukaansa tulevaisuudessa palkkapolitiikka nousee keskeiseksi tekijäksi kotimaisen inflaation hillinnässä. - Ulkomaiselle inflaatiolle emme voi mitään, mutta oikealla palkkapoliitikalla voidaan pitää kotmaiset hinnat kurissa, Katainen sanoi esitellessään kokoomuksen kuntavaalikampanjaa Helsingissä. Startel, Y LE Uutiset Tästä pääset Tilastokeskuksen kuluttajahintaindeksi-tietokantaan.