Elokuun puolessa välissä eduskunnan ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen sanoi uskovansa, että Suomi on Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön puheenjohtajamaana valmis lähettämään Georgiaan sotilastarkkailijoiden lisäksi myös rauhanturvaajia.

Väyrynen sanoo kuulleensa, että mielipide on Salolaisen oma eikä vastaa koko valiokunnan kantaa.

Eduskunta saa syksyllä käsiteltäväkseen uuden turvallisuuspoliittisen selonteon. Väyrysen mielestä Georgian kriisi ei vaikuta selonteon yleissävyyn eikä johtopäätöksiin. Hän toteaa Venäjän olevan huolissaan Naton ja Yhdysvaltojen vaikutuspiirin leviämisestä omille rajoilleen.

Nato-keskustelu on saanut uutta potkua Kaukasian kriisistä. Väyrynen korostaa näkemystään, ettei Venäjä ole Suomelle uhka.

Väyrynen uskoo, että Suomi saisi Naton jäsenyyden sitä hakiessaan. Hän toteaa myös, että jäsenyys johtaisi todennäköisesti Venäjän puolelta jonkinlaisiin vastatoimiin, mikä vaikeuttaisi yhteistyötä lähialueilla.