- Yhteistyötä sotilasliiton kanssa on syytä tiivistää muun muassa NRF:n merkeissä. Jäsenyyttä on syytä harkita. Päätöksen aika ei kuitenkaan ole vielä käsillä, Stubb sanoo. Samalla ulkoministeri arvioi Suomen puolustuspolitiikkaa käännöksissään hitaaksi.
- Turvallisuuspoliittisen arvioinnin joustavuutta ja tiheyttä tulisi kuitenkin lisätä. Se ei voi olla kuin hidastetusta mustavalkofilmistä, Stubb näpäyttää.
"Stubbin kanta kuultu ennenkin" Pääministeri Matti Vanhanen ei yhtynyt hallituksensa ulkoministerin puheisiin keskustan eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Tampereella. Vanhasen mukaan Stubbin kanta on kuultu kokoomuksen piiristä ennenkin. - Jokainen, joka tätä kriisiä on katsonut, voi päätyä siihen, että toisten mielestä tämä saattaisi lisätä argumentteja liittymisen puolesta, mutta toisten mielestä vähintään yhtä paljon toiseen suuntaan - että Nato ei ehkä sittenkään ole se, joka olisi tässä tilanteessa auttamassa, Vanhanen pohtii. Vanhasen mielestä pelkkä suhteiden viilentyminen on jo rangaistus Venäjälle. Pääministerin mukaan sota ei aiheuta pikaisia tarkistuksia Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan suureen linjaan. Hallituksen puolustusselonteossa Nato-jäsenyyden mahdollisuus säilytetään, mutta optiota ei oteta käyttöön. EU:n syytä olla pitkämielinen Vanhanen vaatii myös Euroopan Unionilta "poikkeuksellista pitkäjänteisyyttä" Venäjän suhteen.
- Suomen lähtökohta on se, että vaikka tehtyä ei saa tekemättömäksi, niin kaikesta on pystyttävä keskustelemaan. Mahdolliset sanktiot, puhumattakaan mistään välirikosta, eivät ole oikea tie, pääministeri linjaa.