Kuopiossa vierailleen Aulan mukaan lasta ei pitäisi jättää pitkiksi yksinäisiksi iltapäiviksi kotiin koko alakouluaikana, jos hänelle ei ole tarjota minkäänlaista aikuisten verkostoa.

Lapsiasiavaltuutetun mukaan kuntalaisille paras aika vaikuttaa iltapäiväkerhotoiminnan järjestämiseen on juuri nyt, kun kuntavaalit ovat lähellä.

Aula katsoo, että iltapäivätoiminta on myös ehkäisevää sosiaalityötä.

Iltapäiväkerhojen järjestäminen on kunnille vapaaehtoista toimintaa. Kerhoja pidetään useimmissa kunnissa, mutta esimerkiksi Kuopiolla on ollut vaikeuksia sijoittaa kaikkia hakijoita kerhoihin.