Georgian kriisiä on seurattu huolestuneena eri puolilla Eurooppaa, eikä vähiten EU:n suurien energiahankkeiden vuoksi. Suunnitelmissa on muun muassa öljy- ja kaasuputkien rakentamista Kaukasuksen alueelle. Arvioita siitä, että kriisi veisi pohjan uusilta hankkeita pidetään Suomen elinkeinoministeriössä vähintään ennenaikaisina.
- Se mitä tiedetään tähän asti tapahtuneen, niin siihen nähden minun on vaikea uskoa, että mitään hankkeita laitettaisiin naftaliiniin, arvioi tilannetta elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen.
EU on suunnitellut Azerbaidzhanin ja Georgian alueelle putkiverkostoa, joka jatkuisi aina Euroopan Unionin alueelle asti.
- Tuolta alueelta tapahtuvaan energian tuontiin liittyy riskejä. Sen tämä kriisi jälleen kerran osoittaa vakavalla tavalla, Pekkarinen sanoo YLE Uutisten haastattelussa.
Myös suomalaisessa kriisienhallintaan erikoistuneessa järjestössä ollaan samoilla linjoilla. Crisis Management Initiativen toiminnanjohtaja Kalle Liesisen mukaan Kaukasian viime päivien tapahtumat korostavat öljyn ja kaasun vaihtoehtoisten kuljetusreittien tärkeyttä.
Mikäli kriisi laajenisi entisestään, sillä olisi merkittäviä vaikutuksia EU:n energianhuoltoon. CMI:n Liesisen mukaan nyt pitää kuitenkin uhkakuvien maalailun sijaan keskittyä kriisin ratkaisemiseen, jossa Suomella on ETYJ:n puheenjohtajamaana avainasema.
- EU on myös mukana, mutta sen toiminta ei ulotu sinne asti, joten kyllä Suomen ulkoministerillä on nyt avainasema, kun Suomi on ETYJ:n puheenjohtajamaa. Tässä katsotaan nyt sitäkin, miten hyvin ETYJ pystyy toimimaan, joten peukut pystyyn vain ulkoministeri Stubbille, Liesinen sanoi.