Kalevan toimittaja esiintyi 22-vuotiaana historian opiskelijana Oulussa viidelle suurimmalle puolueelle. Hän kertoi harkitsevansa ehdokkuutta kunnallisvaaleissa, mutta olevansa vielä epävarma puoluekannastaan.

Keskusta, Kokoomus, Sdp, Vihreät ja Vasemmistoliitto tarjoutuivat ottamaan nuoren ehdokkaakseen kysymättä häneltä mielipidettä yhteenkään asiakysymykseen.

Kunnallisjärjestöt olivat kiinnostuneet lähinnä nuoren opinnoista ja harrastuksista. Nuorta kosiskeltiin omalle listalle lupaamalla kampanjatukea ja vaikutusmahdollisuuksia.

Puoluetutkija ei yllättynyt Puoluetutkija Rauli Mickelson ei yllättynyt Kalevan testin tuloksesta. Hän arvelee, etteivät puolueet usko nuoren läpimenoon, joten ajatuksilla ei ole niin väliä. - On ilkeää sanoa näin, mutta nuoria otetaan mukaan lähinnä äänten kerääjiksi. Uusi kasvo on hyvä täky, jonka avulla puolue saa lisätukea kärkiehdokkaille, Mickelson sanoo. Tutkija kuitenkin uskoo, että jos tulokas olisi paikallisesti tunnettu kasvo tai hänellä olisi esimerkiksi 10 000 euron vaalibudjetti, mielipiteet punnittaisiin toisella tapaa. Todennäköinen läpimeno siis herättäisi puolueiden mielenkiinnon. - Voi toki sanoa puolueiden tavoittelevan nuoria muutenkin kuin täytemielessä. Uusia kasvoja tarvitaan näkyville paikoille jo imagosyistä, mutta perustoimijat vanhenevat kaikissa paikallisjärjestöissä, Mickelson huomauttaa. Kunnallisjärjestöjen innokkuus saada nuori ehdokkaakseen oli ylitsepursuavaa. Keskusta ja Kokoomus halusivat tavata potentiaalisen ehdokkaan kahvilla, mutta lykkäsivät ehdokassitoumuslomakkeen eteen hyvin pian. Sdp, Vasemmistoliitto ja Vihreät olisivat päästäneet tulokkaan mukaan jo ennen ensitapaamista. Kokoomus oli ainoa, joka edellytti puolueen jäsenkirjaa, muille sitoutumattomuus tuntui sopivan. Lähes kaikki väläyttelivät mahdollisia luottamustehtäviä vaalien jälkeen. YLE Uutiset