Vihreiden mielestä suunnitellut veronalennukset pitäisi kohdistaa pienituloisille, ei tasapuolisesti kaikille. Puolueen mukaan veroale pienituloisille parantaisi työllisyyttä.

Lahdessa Farmari-maatalousnäyttelyssä vieraileva Vanhanen arvioi myös, että veronkevennykset ovat oikea-aikainen piristysruiske talouden kannalta.

- Me olemme hallitusohjelmassa sopineet tuloverokevennyksistä. Nyt on kyse lähinnä ajoituksesta ja jaksotuksesta. Minusta kevennykset kannattaa jakaa kahdelle vuodelle, ja tarvittaessa vuonna 2010 vielä vähän lisätä pottia, Vanhanen sanoo.

Kysymykseen muun muassa vihreiden korostamasta veronalennusten kohdistamisesta pienituloisiin Vanhanen toteaa näin:

- Valtiovarinministeriö on itsekin todennut, että budjettiriiheen mennessä katsotaan, voidaanko muun muassa työtulovähennystä kehittää tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Olen melkoisen varma, että budjettiriihessä löytyy sopu sekä budjetista että veroista.

Katainen jakaisi verokevennyksen joka tuloluokkaan Myöskään Katainen ei usko, että vihreiden ehdotus toisi neuvotteluihin erityistä painetta, joka pakottaisi tarkistamaan hallituksen verolinjauksia. Kokoomus haluaa jakaa verokevennyksen joka tuloluokkaan eikä pelkästään pienituloisille. - Kysymys on siitä, että kaikki työ on arvokasta. Työnteon palkitsevuutta ja kannustavuutta pitää lisätä kaikilla tulotasoilla, Katainen sanoo. Valtiovarainministeriö on määritellyt ansioverotuksen keventämiseen 1,1 miljardia euroa, joista 800 miljoonaa käytetään ensi vuonna. Vihreiden mukaan pääosa veronalennuksista pitäisi säästää vuoden 2010 käytävän työmarkkinakierroksen yhteyteen. Ministeriöiden budjettiesityksistä kootaan hallituksen yhteinen esitys budjettiriihessä elokuun lopulla. Eduskunta hyväksyy budjetin myöhemmin syksyllä. Maatalouksien kiinteistöveron alennus ei saa kannatusta Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) ehdotti Farmari-messuilla, että maatalouden kustannuksia alennettaisiin. Hän ehdottaa, että maatalouksien kiinteistöveron voisi poistaa.

Maatalousnäyttelyssä vieraileva Katainen ei kuitenkaan lupaa, että Anttilan ehdotus menee budjettineuvotteluissa läpi. Hän näkisi ennemminkin painetta nostaa kiinteistöveroa.