Ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrynen (kesk.) ei tuolloin kuitenkaan halunnut erillistä koivusopimusta, vaan tavoitteli koko puutullikiistan ratkaisua.

YLEn tietojen mukaan neuvotteluissa olisi voinut tulla vakavahenkinen ratkaisuyritys, jos Suomi olisi ollut myötämielisempi, ja jos Suomi olisi viestittänyt osaratkaisun mahdollisuutta koivusta eikä tavoitellut kokonaisratkaisua kaikista puulajeista.

Neuvotteluja johtavan ulkomaankauppaministerin mielestä väite mahdollisuudesta erityisratkaisuun koivusta on väärä. Väyrysen mielestä Venäjän ehdot olivat kohtuuttomat, joten osaratkaisua koivusta ei tehty.

- Venäjän puolelta kyllä tunnusteltiin, josko puutullikysymyksen voisi ratkaista niin, että he tekisivät koivun osalta jotain myönnytyksiä määräaikaiseksi sopimukseksi, Väyrynen myöntää.

Väyrysen mukaan osasopimusta olisi kuitenkin ollut käytännössä erittäin vaikeaa panna täytäntöön, koska se olisi perustunut puun lajitteluun vielä monimutkaisemmalla tavalla kuin nykyisin.

Sovintoa koivusta ei haluttu tehdä

YLEn lähteiden mukaan Väyrynen ei kuitenkaan halunnut minkäänlaista sovitteluratkaisua koivusta. Väyrysen mukaan komissio, Suomen teollisuus ja ulkoministeriö eivät olisi millään voineet suostua Venäjän esittämään ratkaisuun.

- Me olimme kyllä tässä myötämielisiä, mutta Venäjä ei taas ollut valmis tätä erikseen tekemään. He edellyttivät, että koivun erillistulli ratkaisee koko puutullikysymyksen, Väyrynen selventää.

Paperiteollisuus tarvitsee kipeästi koivua Venäjältä. Sitä ei Suomesta saa niin paljoa kuin tarvittaisiin. Vuoden vaihteessa Venäjän perimät puutullit nousevat 50 euroon kuutiolta.

Metsäteollisuuden varoitusten perusteella kohoavat puutullit johtavat tuotannon ja töiden vähentymiseen Suomessa. Koivun tullihelpotukset auttaisivat ahdingossa.

Euroopan unioni vaatii ratkaisua puutulleihin ja muihin kaupan pulmiin ennen Venäjän jäsenyyttä maailman kauppajärjestössä WTO:ssa. Neuvottelut jatkuvat lauantaina.