Pekkarisen mukaan kyseessä olisi EU:n epäonnistuminen neuvotteluissa Venäjän kanssa. Näin ollen Suomen ongelmat olisivat EU:sta johtuvia.

Pekkarisen mukaan puutullit vähentäisivät Suomen mahdollisuuksia lisätä uusiutuvan energian tuotantoa, sillä jopa 70 prosenttia uusiutuvasta energiasta saadaan metsäteollisuudesta.

Ulkomaankauppa- ja teollisuusministeri Paavo Väyrysen (kesk.) ja Venäjän talouskehitysministerin Elvira Nabiullinan neuvottelut puutulleista päättyivät tuloksettomina viime keskiviikkona.

EU:n komission ja Venäjän edustajat tapaavat asian tiimoilta seuraavan kerran heinäkuun 19. päivänä.

Venäjä nosti raakapuun tullimaksuja viime vuoden heinäkuussa neljästä eurosta kymmeneen euroon kuutiometriltä. Tämän vuoden huhtikuun alussa puutulli kohosi 15 euroon. Ensi vuoden alusta Venäjä aikoo nostaa vientitullin 50 euroon kuutiolta.