Samalla Korkeaoja kuitenkin muistuttaa, että sellaiseen aikaan ei saa palata, jolloin Jehovan todistajat menivät vankilaan suorittamaan velvollisuuttaan.
Myös puolustusvoimat haluaa kumota vuonna 1987 annetun poikkeuslain, jonka perusteella Jehovan todistajat vapautettiin asevelvollisuudesta. Laista Suomi on saanut nuhteita muun muassa YK:n ihmisoikeuskomitealta.
Ilkka-lehden tietojen mukaan myös Jehovan todistajat itse haluaisivat ratkaista palvelukseen liittyvän ongelman. Jehovan todistajien tiedottajan Veikko Leinosen mukaan he olisivat valmiita suorittamaan siviilipalveluksen, jota ei kuitenkaan olisi sidottu maanpuolustukseen.
- Ei meillä ole mitään sitä vastaan, että palvelisimme valtiolle. Tällainen käytäntö ei vain ole armeijalla kelvannut, Leinonen sanoo Ilkan haastattelussa.
Sen lisäksi, että Jehovan todistajat siirrettäisiin asevelvollisuuden piiriin, Korkeaoja esittää siviilipalveluslakiin isoa remonttia. Hänen mukaansa siviilipalvelus pitäisi muuttaa nykyistä enemmän yhteiskuntaa hyödyttäväksi. Siihen voisi sisällyttää muun muassa kriisinhallintatehtäviä, Korkeaoja esittää.
Suomessa on noin 20 000 Jehovan todistajaa. Vapautuksen armeijasta he saavat käytännössä niin, että he anovat lykkäystä aina 28-vuotiaiksi saakka, jonka jälkeen heidät vapautetaan iän puolesta.