Maanalaista pysäköintilaitosta kaavaillaan muun muassa Rovaniemellä, Oulussa, Mikkelissä ja Jyväskylässä. Esimerkiksi Turussa ja Joensuussa aiheesta on muodostunut kuuma kunnallispoliittinen kiista, jossa myös maakunnan ykköslehteä on syytetty toriparkin ajamisesta.
Kotkan vastaava laitos on uunituore, Kuopio laajentaa omaansa ja Helsingissä luolia on toteutuksessa useita.
Kiistoista tullut tiukkoja yhteenottoja Puolustajien mielestä toriparkkeja tarvitaan, koska niillä saadaan keskustan kävelyalue ihmisten käyttöön. Vastustajien mielestä ne edistävät yksityisautoilua ydinkeskustassa ja hyödyttävät vain niitä kauppoja, joihin uloskäynnit luolista johtavat. Esimeriksi Turun toriparkki on niitä verisimmin taisteltuja. Hankkeessa on omistuksen kautta mukana myös Turun Sanomat, josta on kanneltu julkisen sanan neuvostoon lehden lytättyä vastustajat pakinassaan otsikolla "Punavihermylly jälleen demokratian kimpussa." Toinen pitkä kiista on käynnissä Joensuussa. Valtalehti Karjalaisen omistaa Laakkosen suku, joka lehden ja autotalojensa lisäksi omistaa myös suuren osan keskustan kiinteistöistä. Toriparkkia vastustava Joensuu-liike syyttää Karjalainen-lehteä hankkeen ajamisesta. Vapaavuori ei vastusta toriparkkeja
Asuntoministeri Jan Vapaavuori (kok.) ei pidä moniin kaupunkeihin suunniteltuja toriparkkeja huonona asiana. Vapaavuoren mielestä kaupunkien keskustoja pitää kehittää joukkoliikenteen ehdoilla, mutta pysäköintitilan lisääminen sopii sekin kuvaan.
- Se on sillä tavoin ymmärrettävää, että kaupunkikeskuksiin joihin sinällään on hyvät joukkoliikenneyhteydet, pitää päästä myös henkilöautolla, jotta keskustat säilyvät elävinä, hän sanoo.
Vapaavuoren mielestä vaihtoehtona on keskustojen elävyydessä menettäminen ja kaupan palvelujen siirtyminen yhä laajemmin keskustojen ulkopuolelle paikkoihin, jotka ovat pelkästään henkilöautojen saatavilla.