Etyjin poliittisia ja turvallisuusasioita käsittelevä komitea hyväksyi tiistaina päätöslauselmaehdotuksen, jossa jäsenvaltioita kehotetaan kieltämään rypäleaseiden käytön lisäksi niiden valmistaminen, kuljetus ja varastointi.
Ehdotukseen sisältyy myös kehotus tuhota kaikki hallussa olevat rypäleaseet.
Vuosi sitten Etyjin parlamentaarikot ottivat kantaa vain siviiliväestölle kohtuutonta haittaa aiheuttaviin rypäleaseisiin, eikä silloin vaadittu aseiden tuhoamista.
- Päätöslauselmaehdotus on aika jyrkkä, eikä Suomi voinut yhtyä tai sitoutua siihen, Suomen Etyj-valtuuskunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok.) kommentoi.
Kattotermi rypälease pitää sisällään kolme erilaista asetyyppiä: lentokoneista pudotettavat rypälepommit, tykistön kuorma-aseet ja raketinheitinten kuormaraketit. Suomessa rypäleaseilla ollaan osittain korvaamassa jo kielletyt jalkaväkimiinat.
Toukokuussa rypäleammusten kieltämisestä syntyi yli sadan maan hyväksymä sopimusluonnos. Mikäli sopimus hyväksytään, luopuvat maat rypäleammusten käytöstä kahdeksan vuoden siirtymäajan kuluessa. Sopimus ei kuitenkaan ole täyskielto.