Pääministeri Vanhanen arvosteli viikonloppuna suomalaisia metsänomistajia ja metsäteollisuutta puukaupan tahallisesta hidastamisesta puutullikiistan varjolla. Vanhasen mukaan metsänomistajilla ei ole varaa jäädä odottelemaan puun hinnan nousua. Hänen mukaansa kaikki tarvittava puu olisi saatavissa myös Suomen metsistä.

Antti Otsamo sanoi YLEn Aamu-TV:ssä tiistaina metsäteollisuusyrittäjien olevan kiitollisia siitä, että puukauppa kiinnostaa hallitusta.

- Mutta kyllä me olemme olleet aika hämmentyneitä siitä, että meitä syytetään puukaupan tahallisesta hidastamisesta, Otsamo sanoo.

Häntä oudoksuttaa myös pääministeri ilmoituksen ajankohta.

- Metsäteollisuuden viesti on se, että kaikki puu mikä nyt tarjolle tulee, ilman muuta ostetaan. Siihen nähden tuntuu oudolta, että pääministeri tulee ulos tällä tavalla tällaisella asenteella juuri nyt, Otsamo ihmettelee.

Otsamo vakuuttaa Metsäteollisuuden olevan maanomistajien kanssa samoilla linjoilla siitä, että hallitukselta kaivataan nyt tukea - ei moitteita. Maanomistajien kohtelusta tuntuu puuttuvan selkeä linja.

Venäjä on uhannut korottaa roimasti Suomeen tuotavan puun tullimaksuja ensi vuoden alussa.