Postimees-lehden teettämän kyselyn mukaan yli viidennes heistä ei osaa sanoa, mitä puoluetta äänestäisi, jos vaalit pidettäisiin nyt. Vuoden alusta osuus on yli kaksinkertaistunut.

Erityisen empiviä ovat ihmiset, joilla on vähiten koulutusta.

Eniten kannatustaan on menettänyt keskustapuolue. Sen takaa ovat lähteneet etenkin yli 60-vuotiaat. Tammikuussa 28 prosenttia heistä kannatti keskustaa, mutta tuoreimmassa kyselyssä luku oli pudonnut 20 prosenttiin.