Ongelmana Thors pitää sitä, että pakolaisille on yhä vaikeampaa löytää paikkoja kunnista. Hänen mukaansa vastaanottokeskuksissa on tällä hetkellä kuntapaikkojen puutteen vuoksi jumissa pari sataa pakolaista, joilla on lupa jäädä Suomeen.

Tilanteen parantamiseksi Thors toivoisi kunnilta alueellista yhteistyötä ja kunnille maksettavien korvausten päivittämistä. Pakolaisen sijoituskunnalle maksettavaa korvausta ei ole korotettu vuoden 1995 jälkeen.

Väyrynen vaati tostaina Ylen Lapin Radion eduskuntapakinassa pakolaiskiintiön pienentämistä ja pakolaisten auttamista lähtömaiden lähialueilla. Hänen mukaansa maahanmuuttajien kotoutuminen on onnistunut huonosti Suomessa ja erityisen heikosti on käynyt kiintiöpakolaisten kotoutumisessa.

Evankelis-luterilainen kirkko ja pakolaistyötä tekevät kansalaisjärjestöt ovat tällä viikolla esittäneet Suomen vuotuisen pakolaiskiintiön kaksinkertaistamista nykyisestä 750 pakolaisesta 1500 pakolaiseen.