- Tämä vaatii jonkin verran nyt ajan käyttämistä. Tietyllä tapaa sopeutumista siihen ajatukseen, että yksi kansanäänestys on tämän hylännyt. Täytyy jonkin verran veden virrata monissa eurooppalaisissa joissa, että syntyy ikään kuin uusi poliittinen momentum, jossa on sitten mahdollista rationaalisesti hakea sellaista ratkaisua, joka Irlannillekin käy, pääministeri puntaroi.

Vanhanen lisää, että ratkaisua helpottaisi se, että kaikki 26 muuta EU-maata olisivat jo tietyn peruspaketin hyväksyneet.

Vanhasen mukaan huomenna alkavasta EU-johtajien kokouksesta ei ole odotettavissa ratkaisuehdotuksia Lissabonin sopimuksen pelastamiseksi.

Vanhasen mielestä olisi hyvä, jos uudistussopimuksesta päästäisin ratkaisuun noin vuoden sisällä.