Edellisessä puoluekokouksessa kaksi vuotta sitten Korhonen voitti puoluesihteerivaalissa Mikko Alkion äänin 1 145 - 773.
Keskustan tuore puoluejohto esiintyi tyytyväisen oloisena lauantain päätteeksi järjestetyssä tiedotustilaisuudessa Joensuussa.
Puoluesihteerinä jatkava Jarmo Korhonen sanoi ottavansa opiksi järjestöväen kritiikistä ja jatkavansa toimessaan nöyrällä mielellä.
Kokouksen aikana kuultiin ajoittain varsin kipakkaakin keskustelua juuri puoluesihteeristä, mutta puolueen puheenjohtajana jatkava Matti Vanhanen ei usko, että keskustelusta olisi jäänyt pahaa makua keskustalaisten suuhun. Varapuheenjohtaja Antti Rantakangas sanoi uskovansa, että viikonlopun puoluekokous laittaa pisteen viime viikkoina velloneelle keskustelulle.
Vanhanen torjui myös joissakin puheenvuoroissa esitetyt arviot siitä, että vaalirahakohussa olisi kyse vain etelän tiedotusvälineiden ajojahdista. Vanhasen mukaan aihetta keskusteluun on.
Lehtomäki suri naisten vähyyttä puolueen johdossa
Varapuheenjohtajavaalissa ylivoimaisesti eniten ääniä saanut Paula Lehtomäki suri ainoastaan sitä, että puolueen johdossa on nyt kolme miestä ja vain yksi nainen. Hän sanoi kuitenkin tukevansa voimakkaasti Vanhasta puolueen johdossa.
Varapuheenjohtajakolmikkoon Mari Kiviniemen tilalle noussut Tuomo Puumala sanoi olevansa iloinen kentän antamasta tuesta. Hän totesi myös keskustan olevan puolue, joka uudistuu säännöllisin väliajoin, ja tätä puoluekokousta hän pitää puolueen uutena alkuna.