Istuva puoluesihteeri Jarmo Korhonen luonnehti itseään suomenhevoseksi, joka on valmis seisomaan tuulessa ja tuiskussa turuilla ja toreilla tavatakseen keskustan kenttäväkeä.

Korhonen sanoi pelkäävänsä, että jatkossa arvot Suomessa ovat kovenemassa, mutta hän haluaa varmistaa omalta osaltaan sen, että kaikilla suomalaisilla on samanlaiset mahdollisuudet.

Hänen mukaansa erilaisten näkemysten on päästävä esille jatkossakin keskustassa ja ihmisten on saatava elää omantuntonsa mukaan.

Korhosen haastanut kansanedustaja Kimmo Tiilikainen aloitti puheensa kertomalla, mistä kaikesta hän on keskustalle kiitollinen. Tiilikainen korosti maalaisjuuriaan ja haluaan vaikuttaa asioihin.

Tiilikainen kohdisti arvostelua istuvaan puoluesihteerin toteamalla, että puoluesihteerin tehtävä on rakennettava ja yhdistettävä keskustalaista liikettä, ei hajotettava ja jaettava sitä.

Tiilikainen lupasi, että puoluesihteerinä hän toisi keskustaan takaisin ihmisen, aatteen, keskustelun, mielipiteenvapauden ja talkoohengen sekä luottamuksen keskustan toimintatapoihin.

Keskustan puoluesihteeri ei saa kaivaa maata puoluejohdon alta lehtien palstoilla, Tiilikainen linjasi. Hän antoi ymmärtää, että hän on keskustan tulevaisuus, Korhonen menneisyys.

Korhosella tuntuu olevan enemmän kannatusta

Yleiskeskustelussa puolueen piirien edustajat esittivät monessa puheenvuorossa tukea nykyiselle puoluesihteerille Jarmo Korhoselle vaalirahakohusta huolimatta. Tukensa ilmaisivat muun muassa Lapin, Etelä-Pohjanmaan ja Itä-Savon piirit.

Soraääniäkin kuultiin. Esimerkiksi kansanedustaja Mika Lintilä ilmoitti, että Suomeen ei tarvita toista Korhosta puoluesihteeriksi - SDP:hän valitsi omassa puoluekokouksessaan puoluesihteeriksi Ari Korhosen. Myös Etelä-Savossa tukea ilmaistiin puoluesihteerikisan haastajalle, kansanedustaja Kimmo Tiilikaisella.

Kaikesta huolimatta Tiilikaisen kannatus näyttäisi olevan Korhosta vähäisempää. Esimerkiksi puoluekokouksen treffitorilla, jolla puolueen kansanedustajat, ehdokkaat puoluejohtoon ja europarlamentaarikot esittäytyvät puoluekokousväelle, Jarmo Korhonen keräsi huomattavasti suuremman yleisön kuin Kimmo Tiilikainen.

Puoluesihteerivaali ratkeaa illemmalla.