Toisena vaihtoehtona oppositio esittää, että ensi torstain eduskunnan kyselytunti käytettäisiin pelkästään vaalirahoitusjupakan selvittämiseen.
SDP:n, vasemmistoliiton, kristillisten ja perussuomalaisten edustajat pohtivat kantaansa asiaan tiistaina iltapäivällä yhteispalaverissa eduskunnassa.
Pääministeri Matti Vanhanen on useasti aiemmin sanonut, ettei hän anna pääministerin ilmoitusta asiasta. Hän on kehottanut oppositiota tekemään välikysymyksen.
Oppositiopuolueiden johtajat harkitsevat myös välikysymyksen tekoa vaalirahoitusjupakasta. Opposition mukaan välikysymys olisi kuitenkin huonompi tapa selvittää vaalirahoituskuvioita, koska on tarve saada tietoa eikä lietsoa hallitus-oppositio-kiistelyä.
Oppositio aikoo painostaa Vanhasta viikonvaihteeseen asti, jolloin järjestetään Keskustan ja Kokoomuksen puoluekokoukset. Välikysymysasia ratkennee maanantaina.