Lehtomäki sanoi EU:n ympäristöministerikokouksen jälkeen pidetyssä lehdistötilaisuudessa Luxemburgissa, että paineet korkeampaan tavoitteeseen ovat nousseet jäsenmaiden keskuudessa.
- Toki tavoite edellyttää yhä kansainvälistä sopimusta, joka näyttää yhä mahdollisemmalta, totesi Lehtomäki.
EU-johtajat päättivät viime vuoden keväällä huippukokouksessa, että unionin maat leikkaavat hiilidioksidipäästöjä 20 prosenttia vuoteen 2020 mennessä. Jos ilmastonsuojelusta saadaan kansainvälinen sopimus, EU-maat ovat valmiit 30 prosentin leikkaukseen.
Hallitus ei ole keskustellut siitä, millä edellytyksillä Suomi kykenee toteuttamaan 30 prosentin leikkaukset. Lehtomäki muistutti kuitenkin, että Suomi on hyväksynyt tavoitteen EU-tasolla. Suurin osa lisätaakasta siirtyisi päästökaupan piiriin. Teollisuus on pitänyt 20 prosentin leikkaustakin kalliina ja epäedullisena Suomen kilpailukyvylle. YLE Uutiset