Vanhanen vastasi Soulissa SDP:n puheenjohtajan Eero Heinäluoman puoluekokouksessa esittämään kritiikkiin sanoen, että hän on ottanut vaaliraha-asian tosissaan koko neljän viikon ajan.

Vanhasen mukaan viime päivinä ei ole tullut kuin pieniä lisäyksiä siihen alkuperäiseen ongelmaan, että niin moni kansanedustaja jätti vaalirahailmoituksen tekemättä.

Jos oppositio tekee välikysymyksen, Vanhasen mielestä hallitus ehtii vastaamaan hänen matkansa jälkeen. Pääministerin mielestä hallitus on täysin toimintakykyinen.

Vanhanen vierailee Etelä-Koreassa lauantaihin saakka ja jatkaa sitten Japaniin. Suomeen Vanhanen palaa Tokiosta ensi viikon keskiviikkona.