Pekkarisen mukaan oikeuskanslerilla ei ole huomautettavaa hänen toimistaan Suomi-Soffa Tehdas Oy:n investointiavustuksien myöntämisen yhteydessä.
Pekkarinen teki kauppa- ja teollisuusministerinä marraskuussa 2006 päätöksen noin 800 000 euron investointiavustuksesta Suomi-Soffa Tehdas Oy:lle. Vuoden 2007 alussa Suomi-Soffa ja sen sisaryritys Suomi-Soffa SSF Oy ostivat Pekkarisen tukiyhdistykseltä tauluja 5 000 eurolla. Pekkarinen sanoo, että mikäli oikeuskansleri olisi löytänyt moitittavaa hänen menettelystään, hän olisi jättänyt hallituksen Pekkarinen vakuuttaa, että Suomi-Soffa Tehdas Oy:n tukipäätöksellä ja sen sisaryrityksen myöhemmin tekemällä taulujen hankinnalla ja vaalityön tukemisella ei ollut eikä ole mitään yhteyttä. Pekkarinen aikoo palauttaa taulukaupasta saamansa rahat, 5 000 euroa, Suomi-Soffalle. Pekkarinen sanoo, hän ei olisi sottanut vastaan rahoja jos olisi muistanut aiemmin hyväksymänsä investointiavustuksen. Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) sanoi keskustelleensa Pekkarisen kanssa investointituesta perinpohjaisesti viime viikolla. Oikeuskanslerin selvityksen myötä asia on selvä, Vanhanen sanoi keskustan eduskuntaryhmän ylimääräisen kokouksen jälkeen Kesärannassa. YLE Uutiset