Cronberg kirjoittaa internetpäiväkirjassaan, että vaalirahoitusta koskeva jupakka ei olisi pitkittynyt ja sotkeutunut, mikäli asiat olisi heti kerrottu niin kuin ne ovat tapahtuneet ja mahdollisimman totuuden mukaisesti. Cronberg ei nimeä blogissaan kuitenkaan ketään erityisesti.

Vihreiden puheenjohtaja korostaa myös, että vaalirahoitusta koskevien sääntöjen selkiyttämisen on johdettava siihen, että paitsi ehdokkaiden, myös puolueiden ja puolueita lähellä olevien järjestöjen rahoituksesta tulee jatkossa avointa ja läpinäkyvää. Hän myös toteaa, että opposition tekemä välikysymys olisi ollut hyvä keino edetä jupakan selvittelyssä.