Vehviläisen mukaan turvallisuudesta vastaavat henkilöt toisivat bussiyritysten turvallisuustoimiin määrätietoisuutta ja suunnitelmallisuutta. Ehdotuksen mukaan yritys saisi liikenneluvan vain, jos sillä olisi voimassaoleva turvallisuusasiakirja ja yritykseen olisi nimetty turvallisuusvastaava. Tämä vaatisi turvanormiston luomista koko bussialalle.
Lisäksi Vehviläinen esittää, että turvavöiden käyttöä linja-autoissa pyrittäisiin lisäämään nykyistä tehokkaammalla tiedotuksella ja valvonnalla.
Turvavöiden asennus uusiin busseihin lukuun ottamatta kaupunkibusseja on ollut pakollista vuodesta 1999 lähtien, mutta matkustajille vöiden käyttövelvoite tuli vasta kaksi vuotta sitten. Turvavöiden käyttö ei kuitenkaan ole yleistynyt toivotusti.
Helsingin Sanomat kertoi tiistaina, että vain kolmannes bussimatkustajista käyttää turvavyötä Helsingissä. Asia tuli ilmi, kun Helsingin liikennepoliisi valvoi viikon ajan tehostetusti matkustajien ja kuskien turvavyön käyttöä sellaisissa busseissa, joissa oli turvavyöt.
Bussien turvallisuuskysymykset nousivat esille, kun yhdeksän suomalaista kuoli ja 41 ihmistä loukkaantui bussiturmassa Espanjassa viime kuussa.