Eduskuntapuolueet ja oikeusministeri Tuija Brax pitivät perjantaina Säätytalolla yhteisen kokouksen, jossa täyttä yksimielisyyttä ei vielä syntynyt.

SDP vaatii ehdottomasti, että yksittäiselle vaalirahoitukselle asetettava katto on voimassa jo ensi lokakuun kunnallisvaaleissa. Lisäksi aikaa vei uudistusta pohtimaan alkavan työryhmän toimeksiannon muotoilu.

Kaikki puolueet ovat sinänsä vaalirahoituslain tiukentamisen kannalla. Vanhasen mukaan osapuolilla on yhteinen näkemys kahdesta aiheesta: ilmoitettavan avustuksen rajaa pudotetaan jo kuntavaaleissa 1 700 eurosta tuhanteen euroon, ja lisäksi ehdokkaan on eriteltävä kampanjan menot siten, että voidaan kontrolloida, onko kampanja maksanut todella niin paljon kuin on ilmoitettu. Ensi viikolla osapuolet jatkavat keskusteluja siitä, millaisia mahdolliset rangaistukset ovat, mitkä ovat mahdolliset katot vaalirahalahjoituksille sekä siitä, millaista valvonnan pitäisi olla. Vanhasen mukaan on kuitenkin mahdollista, että kysymystä vaalirahojen katosta ei saada ratkaistua ennen syksyn kuntavaaleja. SDP:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma puolestaan vaatii kattokiistaan selvyyttä jo ennen kuntavaaleja, jotta vaalirahoilla olisi lakiin perustuva yläraja jo ennen syksyn vaaleja. Heinäluoman mukaan uudistuksen ensimmäiseen vaiheeseen on kuuluttava enemmän asiaa kuin hallitus nyt esittää. Yksi uusi vaalirahatäydennys Oikeusministeriö sai perjantaina yhden uuden täydennyksen kansanedustajien vaalirahailmoituksiin. Keskustan kansanedustaja Oiva Kaltiokumpu kertoo saaneensa vaalien jälkeen 5 000 euroa Kehittyvien Maakuntien Suomi ry:ltä. Kaiken kaikkiaan Kaltiokumpu sai lahjoituksia 22 230 euron verran tukiyhdistyksensä Satakunta Menestykseen ry:n kautta. Perjantaihin alkuiltapäivään mennessä vaalirahailmoituksiaan oli täydentänyt kaikkiaan 26 kansanedustajaa. Kokoomukselta täydennyksiä on tullut 14 edustajalta, keskustalta kymmeneltä, SDP:ltä yhdeltä ja vasemmistoliitolta samoin yhdeltä edustajalta. Vaalirahoitusilmoitusten täydennykset eduskuntavaaleissa 2007: 15.5.2008 Mäkelä, Outi (kok) 16.5.2008 Virkkunen, Henna (kok) Vehviläinen, Anu (kesk) Tiura, Marja (kok) Kataja, Sampsa (kok) Orpo, Petteri (kok) Ravi, Pekka (kok) Koskinen, Jari (kok) Häkämies, Jyri (kok) Larikka, Jari (Kok) Lipponen, Päivi (sdp) Kanerva, Ilkka (kok) Vapaavuori, Jan (kok) Lehtomäki, Paula (kesk) Salo, Petri (kok) Katainen, Jyrki (kok) Anttila, Sirkka-Liisa (kesk) 19.5.2008 Hoskonen, Hannu (kesk) Hakola, Juha (kok) Rantakangas, Antti (kesk) Manninen, Hannes (kesk) Arhinmäki, Paavo (vas) Korkeaoja, Juha (kesk) 20.5.2008 Kääriäinen, Seppo (kesk) 22.5.2008 Kalli, Timo (kesk) 23.5.2008 Kaltiokumpu, Oiva (kesk) yhteensä 26 (SDP 1, kesk. 10, kok. 14, vas. 1) YLE Uutiset