Katainen sanoo olevansa tyytyväinen siihen, että kokoomuksen edustajat ovat nyt täydentäneet puutteellisia vaalirahoitusilmoituksiaan. Samalla kuitenkin Kokoomus on Kataisen mielestä joutunut kohun keskelle, vaikka vaalitukea löytyy myös vasemmistopuolueiden taustalta.
Kokoomuksen puoluevaltuustossa lauantaina vaalirahoitus ei puhuttanut, vaikka perjantaina vaalirahoitusilmoituksiaan täydensi useampikin kärkipoliitikko Kokoomuksesta.
Kataisen mielestä keskustelu on liikkunut liiaksi kokoomuksessa, vaikka puolue lähti eturintamassa täydentämään rahoitusilmoituksia.
- Luulen, että hetken kun nuo vasemmistokansanedustajatkin miettivät, niin voi olla että sielläkin on tarvetta täydennyksiin. En lähde nyt epäilemään, mutta voisin kuvitella että yhtä lailla yritykset kuin ammattiyhdistykset ovat antaneet merkittäviä tukia ehdokkailleen tukeakseen arvomaailmaa ja hyviä tyyppejä, Katainen sanoi.
Toistaiseksi Kokoomuksessakin on riittänyt setvittävää. Esimerkiksi asuntoministeri Jan Vapaavuori vakuutteli vaalirahoitusilmoitustaan vielä keskiviikkona.
- Laki lähtee siitä että pitää eritellä, jos saa yhdeltä yksittäiseltä yritykseltä yli 1 700 euroa ja näin ei minun tapauksessani ole, Vapaavuori sanoi. Eilen Vapaavuorikin täydensi ilmoitustaan 6 000 euron tuella ruotsalaiselta pankkiiriliikkeeltä. Myös kansanedustaja Marja Tiura täydensi saaneensa 20 000 euroa liikemieskaksikko Sukarin ja Kaikkosen Kehittyvien maakuntien Suomi-yhdistykseltä. Katainen ei halua kommentoida yksittäisten edustajien täydennettyjä ilmoituksia. - Niin, aika moni täydensi, en halua ottaa yksittäisiin ministereihin tai edustajiin kantaa. Tottakai se on väärin, jos näin toimitaan. Hyvä kun nyt sitten täydennetään, Katainen sanoi. Moni ministeri ei edelleenkään halua tietää, kuka kampanjaa on rahoittanut. Ei myöskään viestintäministeri Suvi Lindén, joka ilmoitti jo alunperinkin saaneensa tukea Kehittyvien maakuntien Suomelta. - Ei kiinnosta vieläkään että ketä siellä taustalla on. Tapani Yli-Saunamäki ollessaan minuun yhteydessä, kertoi että tämän yhdistyksen taustalla on suomalaisia yrityksiä, jotka haluavat tukea porvarillisesti ajattelevia, maakuntia kehittäviä ehdokkaita ja tämä tieto oli minulle ihan riittävä, Lindén totesi. Oikeusministeri Tuija Brax ei arvioi muiden ministerien toimia. Tärkeintä on tiukentaa lakia. - Minun viestini on, että laki on kestämätön. Mutta silloin jos arvioidaan tällaista poliittisen luottamuksen kysymystä, niin me emme ristiin toisiamme arvioi, emmekä tuomitse. Kun meillä tarvitaan aina monipuoluehallitusta, niin kysymys on siitä, että sitten jokainen vastaa omistaan, Brax sanoi. YLE Uutiset