Kalli kertoi keskiviikkona YLEn TV-uutisissa vieraillessaan kaikkien yli 1 700 euroa kampanjaansa lahjoittaneiden nimet. Samalla hän lupasi palauttaa tuet takaisin lahjoittajille heti kun se on mahdollista. Kallin suurimmat tukijat viime eduskuntavaaleissa olivat Ruukki Group 20 000 eurolla ja Ajanta Oy ja Kehittyvien maakuntien Suomi ry kumpikin 10 000 eurolla. - Nämä kolme, jotka ylittävät sen 1 700 euroa, niin ne olen luvannut palauttaa. Ja yleensä olen lupaukseni pitänyt, Kalli sanoi YLE Uutisille perjantai-iltana. Lain mukaan kansanedustajan on kerrottava lahjoittajan nimi, jos lahjoituksen arvo on yli 1 700 euroa. Kalli perusteli alun perin nimien salaamista sillä, ettei lain rikkominen johda rangaistuksiin. Kohun myötä hän päätti kuitenkin palauttaa lahjoitusrahat.