EU:n maatalouskomissaari Mariann Fischer Boel esittelee EU:n yhteisen maatalouspolitiikan ns. terveystarkastuksen tulokset ja sen pohjalta tehtävät päätökset ensi tiistaina Strasbourgissa. Ehdotusten lopullista sisältöä ei vielä ole päätetty, ratkaisut tehdään tiistaiaamuna pidettävässä EU:n komission istunnossa.

Jo etukäteen on tiedossä, että komissaari aikoo esittää, että käytännöllisesti katsoen kaikista maataloustuotannon rajoituksista luovutaan, jotta tuotanto saataisiin uudelleen nousuun. Tämä on EU:n vastaus viimeisen vuoden aikana nopeasti kohonneille ruuan hinnoille.

EU:n arvion mukaan hinnannousun suurin yksittäinen selittäjä on maataloustuotteiden kysynnän nopea kasvu samalla, kun tuotantomäärät ovat pysyneet ennallaan tai jopa laskeneet. Monien maataloustuotteiden hínnat ovat tämän johdosta kohonneet useita kymmeniä prosentteja kuluneen vuoden aikana.

Suomen kannalta terveystarkastukseen liittyy kolme ongelmakohtaa: maitokiintiöistä ja nautakarjan teurastuspalkkioista luopuminen sekä tärkkelysperunan tuki. Näissä kysymyksissä ei tämän päivän keskusteluissa päästy eteenpäin.