Kyseessä on pääministeri Vanhasen ensimmäinen matka Etelä-Amerikkaan. Brasilia on Suomen tärkein kauppakumppani mantereella, jonka vuoksi matkasta toivotaan vetoapua suomalaisyrityksille.
Mukana on iso valtuuskunta liikemiehiä, joista valtaosa puuhaa uusiutuvan energian ympärillä, ja sitä halutaan hyödyntää yhä enemmän sekä Brasiliassa että Suomessa.
- Täällä on mukana iso liikemiesvaltuuskunta, jonka aikana keskitytään pitkälti energiaan, uusiutuvaan energiaan, puhtaaseen teknologiaan. Toinen osa matkaa on osallistuminen EU:n ja Latinalaisen Amerikan huippukokoukseen Perussa, ja siellä on aiheena taas kestävä kehitys, köyhyys, energia ja ilmasto, Vanhanen kommentoi matkan tarkoitusta YLE Uutisille.
- Tämä on luonnonrikkauksiltaan erittäin rikas maanosa, jossa mahdollisuus kestävän kehityksen mukaiseen talouteen on olemassa. Täällä on elävää, kasvavaa luontoa, ja se pitää osata vain hyödyntää sellaisella tavalla, ettei se aiheuta haittaa, Vanhanen kertoi.
- Pääministerin läsnäolo avaa ovia ja saa julkisuutta hankkeille, ja myös pk-yritysten kannalta, joita muuten olisi ehkä vaikeampi rakentaa, Finpron Latinalaisen Amerikan aluejohtaja Matti Landin selvitti.
Tarkemmin tutustutaan bionergian tuotantoon, jonka suhteen Brasilia on maailman huippuja. Etanoli on korvannut jo puolet liikenteen kuluttamista polttoaineista.
YLE Uutiset