Rehn arvioi, että kansallismielisten voitto Serbiassa voisi vaarantaa EU:n ja Serbian solmiman lähentymissopimuksen. Ennen vaaleja molemmilla ryhmillä on maassa yhtä suuri kannatus.
Rehnin mukaan eräät kansallismielisten johtajista ovat sanoneet, että he eivät hyväksy lähentymissopimusta ja he pitävät sitä laittomana. Kansallismielisten mielestä lähentymissopimus tarkoittaisi Kosovon itsenäisyyden tunnustamista.
- Tämä tarkoittaa sitä, että me emme saisi lähentymissopimusta voimaan Serbian kanssa ja se johtaisi varmasti pitkiinkin viiveisiin Serbian ehdokasmaa-aseman suhteen ja Serbian EU-jäsenyysneuvottelujen osalta, Rehn sanoi Aamu-tv:n haastattelussa.
Huhtikuun lopussa allekirjoitettu lähetymissopimus EU:n ja Serbian välillä oli jo ensimmäinen portti maan mahdolliseen jäsenyyteen.
Rehn toivoo, että Serbia suuntautuu kohti Eurooppaa. Rehnin mielestä jäsenvaltiona Serbia saisi vakautta ja toisi samalla myönteisiä piirteitä Länsi-Balkanista Euroopan unioniin.
Seuraava EU-jäsenmaa ehkä Kroatia Olli Rehnin mukaan seuraava EU:n jäsenmaa on todennäköisimmin Kroatia. Rehn sanoi, että EU:n ja Kroatian neuvottelut ovat puolivälissä, ja päätös Kroatian jäsenyydestä voi tulla tämän vuosikymmenen jälkipuolella. - Näin Kroatiasta tulisi unionin 28. jäsenvaltio, ellei Islanti yllätä yleisöä ja hae jäsenyyttä, Rehn sanoi. Rehnin mukaan muista Balkanin maista myös Bosnia-Hertsegovina voi aloittaa pian neuvottelut lähentymissopimuksesta. Lisäksi Serbiasta helmikuussa itsenäiseksi julistautunut Kosovo olisi saatava Rehnin mielestä tekemään lähentymissopimus. Sopimuksen tekeminen riiippuu pitkälti tämän viikonlopun vaalituloksista Serbiassa. Rehn perustelee EU:n laajenemista rauhan, vapauden, demokratian ja hyvinvoinnin vyöhykkeenä. Hänen mukaansa on tärkeää saada ennen epävakaa Kaakkois-Eurooppa vakaaseen tilaan. Turkin mahdollista jäsenyyttä Rehn kommentoi lyhyesti. Rehnin mukaan maassa pitäisi saada sananvapautta vahvistava uudistus eteenpäin, ja uudistuksen kehitystä seurataan unionissa tiiviisti. Rehn sanoi myös, että mikäli sananvapaus ja demokratia eivät Turkissa toteutu, sillä on vaikutusta Turkin unioniin liittymisessä. YLE Uutiset