- Vaikka puukaupan heikko tilanne on koko kansantalouden kannalta vakava uhka, hallitus ei ole tarttunut riittäviin toimiin. Metsävähennyksen korottaminen 50 prosentista 60 prosenttiin metsän hankintamenosta kannustaa suurempiin metsätiloihin, mutta verovaikutukset jäävät vähäisiksi. Hallituksen päätös metsäverotuksen keventämisestä on kosmeettinen, Räsänen arvioi puhuessaan puolueensa työvaliokunnan kokouksessa.
Räsäsen mukaan hallitus on myös epäonnistunut pahasti puutullineuvotteluissa Venäjän kanssa. Lisäksi hallituksen lupaamat tukitoimet metsätalouden kannalta tärkeiden kuljetusväylien kunnostamiseksi tulivat liian myöhään.
- Metsäteollisuus olisi tarvinnut jo paljon aiemmin vahvan signaalin siitä, että puunsaanti tullaan turvaamaan. Hallituksen saamattomuus on osittain syynä siihen, että Suomessa tehtaita on jo lopetettu ja tuotantoa siirretään tullirajan taakse Venäjälle.
Teollisuuden nykyistä kapasiteettia ja tuotannon määrää ei kyetä säilyttämään, ellei kotimaasta saada riittävästi puuta teollisuudelle. Puupula uhkaa pahimmillaan jopa 25 000 ihmisen työpaikkaa, Räsänen laskeskelee.
Lääkkeeksi metsäalan ongelmiin Räsänen tarjoaa kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän lakialoitetta, jonka mukaan puun myyntituista 30 prosenttia olisi verovapaata tuloa.
Moitteet Räsäseltä saa myös vasemmisto-oppositio. Hänen mielestään SDP ja vasemmistoliitto ovat sivuuttaneet puuhuollon ongelmat ideologisista syistä, peläten metsänomistajien hyötyvän tarvittavista toimenpiteistä.