Anttilan mukaan järjestelmä varmistaisi, ettei vuoden 2009 syksyksi luvattu ruoan arvonlisäveron alennus menisi kaupan katteisiin.

Järjestelmä kuitenkin vaatisi muutoksia koko elintarvikeketjuun, arvioi Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Osmo Laine.

- Totta kai me ollaan mukana selvittämässä, mitä kustannuksia siitä kaupalle on, ei ainoastaan kaupalle vaan koko elintarvikeketjulle.

Hallitusohjelman mukaan elintarvikkeiden arvonlisäveroa alennetaan nykyisestä seitsemästätoista kahteentoista prosenttiin. Näillä näkymin alennus on luvassa ensi vuoden eli 2009 syksyllä.

Anttila ei aikaistaisi veroalea YLE Uutisten Ykkösaamussa maanantaina haastateltu maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila ei lämmennyt ruoan arvonlisäveron alentamisen aikaistamiseen. Veroalea ei ministerin mukaan kannata ajoittaa ajankohtaan, jolloin sen vaikutukset voivat jäädä yleisen elintarvikkeiden kallistumisen varjoon. Sen sijaan Anttila väläytti, että myös Suomessa pitäisi tutkia malli, jossa alv:n osuus lisättäisiin tuotteiden hintoihin vasta kaupan kassalla. Malli on käytössä Tanskassa, jossa elintarvikkeita verotetaan ankarasti eli 25 prosentin verokannan mukaan. Järjestelmän etuna olisi se, että kuluttaja näkisi nykyistä selvemmin, miten vero vaikuttaa tuotteesta maksettavaan hintaan. - Se kannattaa vakavasti harkita, koska arvonlisävero on kustannuserä, jonka alenemisen pitäisi koitua kuluttajien hyödyksi ja koitua myös sellaisten kuluttajien hyödyksi, jotka eivät maksa veroja eli kaikkein pienituloisimmat eläkeläiset, lapsiperheet, työttömät ja niin edelleen, ministeri Anttila sanoo. Tanskan malli toisi monimutkaiset hintalaput

Suomessa on kuitenkin totuttu, että tuotteesta maksettavan kokonaishinnan ja usein myös kilohinnan on oltava selkeästi esillä vähintään kaupan hyllyssä.

Jos väläytetty malli toteutuisi, tulisi hintalapuista huomattavasti nykyistä monimutkaisempia. Esillä pitäisi olla niin yksikkö kuin kilohinnatkin sekä verollisina että verottomina.

Malli vaatisi muutoksia kaupan kassajärjestelmiin, mistä niin ikään tulisi kustannuksia.

- Tässä on monia kysymyksiä. Mielellään ollaan mukana selvitystyössä, sanoo Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Osmo Laine.