Työryhmä esittää 3,5 prosentin äänikynnystä. Räsänen on pahoillaan siitä, että uudistus lykkääntyy seuraavien vaalien yli suurten puolueiden jarrutuksen takia.
Räsäsen mukaan suuret puolueet ovat tähän asti niittäneet ansiotonta hyötyä nykyisestä vaalilakijärjestelmästä. Kristilliset laskevat nyt hyötyvänsä uudistuksesta siten, että esimerkiksi viime vaaleissa puolue olisi uudella laskutavalla saanut kolme lisäpaikkaa eduskuntaan.
Räsänen sanoo puolueen tavoittelevan taas hallituspaikkaa 2011 eduskuntavaalien jälkeen. Kristillisdemokraatit toistivat toivomuksensa erityisestä perheministeristä hallituksessa.
Puolen vuosisadan taivaltaan juhlivat kristillisdemokraatit haastavat suomalaiset Rollaattorimarssiin äitienpäivän alla 10.5. kello 13.
Tempauksen tarkoitus on muistuttaa päättäjiä, että vanhuksillakin on oikeus liikkua ulkoilmassa. Kristillisdemokraatit toivovat, että vanhuksille esitetään ulkoilukutsuja.