Stubb sanoi tapaamisessa haluavansa uudistaa EU:n ja Venäjän politiikan. Stubbin mukaan EU:n ja Venäjän vanhasta vastakkainasettelusta on päästävä lopullisesti eroon.
Stubbin mielestä sekä Venäjä että EU hyötyvät erityisesti taloudellisesta yhteistyöstä.
Kolmituntiseksi venyneen tapaamisen aikana ulkoministerit keskustelivat muun muassa puutullikiistasta, johon ei vieläkään syntynyt läpimurtoa.
Myös Georgia esillä vierailun aikana
Myös Venäjän ja Georgian kiristyneet välit nousivat esille ulkoministeri Alexander Stubbin Moskovan-vierailulla.
Stubb ilmoitti ulkoministerien yhteisessä lehdistötilaisuudessa, että Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyj lähettää ensi viikolla oman erityislähettilään Georgiaan sovittelemaan maan jännittyneitä Venäjä-suhteita. Erityislähettiläs Heikki Talvitien on määrä saapua Georgiaan tiistaina.
- Hän tulee välittämään neuvotteluja Etyjin puitteissa, Stubb sanoi lehdistötilaisuudessa. Ulkoministeri Stubb mainitsi myös olevansa toiveikas sen suhteen, että tilanne Georgiassa rauhoittuu.
Suomi on tällä hetkellä Etyjin puheenjohtaja. Kiertävä puheenjohtajuus kestää vuoden. Georgian ja Venäjän välejä hiertävät Georgian halu liittyä sotilasliitto Natoon sekä sen Venäjän tukemien separatistialueiden Abhasian ja Etelä-Ossetian irtautumispyrkimykset.
Tapaamisen asialistalla olivat lisäksi Afganistanin ja Lähi-idän kysymykset.
4. huhtikuuta ulkoministeriksi noussut Stubb on tätä ennen tavannut virkaveljiään Ruotsissa ja Virossa.