- Yhteistä niille kaikille on, että oikein mikään ei käy. Aina jossakin on vika tai jos joku käy, niin vain sillä ehdolla, että kaikki on sitten yksimielisiä. Ja se joka käy, niin siitä tiedetään jo valmiiksi, että se on erittäin ongelmallinen jollekin toiselle puolueelle, jolloin tämä yksimielisyys ei toteudu. Ja kysymys on perustuslaista. Kysymys ei nyt olen minkään puolueen edusta vaan siitä, että kun kansalainen äänestää, niin hänellä on sama oikeus asui hän missä tahansa Suomessa, Brax sanoi.
Brax torjuu SDP:n arvostelun siitä, että vaaliuudistusta olisi vaikea ymmärtää.
Mietintö luovutettiin oikeusministerille Eduskuntavaalien vaalijärjestelmän uudistamista koskeva mietintö luovutettiin tänään torstaina oikeusministeri Tuija Braxille. Vaalien uudistamista pohtinut hallintoneuvos Lauri Tarastin johtama työryhmä päätti työnsä erimielisenä. Pääosin puoluesihteereistä muodostunut työryhmä ei saanut aikaiseksi yksimielistä esitystä. Työryhmän enemmistö esittää, että tulevaisuudessa koko maa olisi yhtenä vaalialueena. Valtakunnallinen äänikynnys olisi 3,5 prosenttia. Lisäksi käyttöön otettaisiin piirikohtainen äänikynnys, joka olisi 12 prosenttia. Näin ollen puolue joka saisi vähintään 12 prosenttia tietyn vaalipiirin äänistä, saisi kansanedustajan. Nykyisin vaalien suhteellisuutta haittaa vaalipiirien koon suuri vaihtelu. Pienissä vaalipiireissä, joissa edustajia on vähän, vain suuret puolueet voivat käytännössä saada edustajiaan läpi vaaleissa. Oikeusministeriö valmistelee eduskuntavaaliuudistuksen toimikunnan enemmistön esittämän yhden vaalialueen ja äänikynnyksen pohjalta. Hallituspuolueista RKP on vastustanut esitettyä kolmen ja puolen prosentin äänikynnystä. Oikeusministeri Braxin mukaan vaaliuudistuksen yksityiskohdista haetaan yksimielisyys hallituksen sisällä. Tavoitteena on, että hallituksen esitys voitaisiin antaa eduskunnalle ensi syksyn aikana ja että uudistus olisi voimassa vuoden 2015 eduskuntavaaleissa. YLE Uutiset