Energia-lehden haastattelussa Pekkarinen toteaa, että informaatioyhteiskunnassa on saatava tehokkuusetuja. Ruotsissa energian kulutus ei kasva enää lainkaan.

Energiateollisuus on arvioinut sähkön kulutuksen kasvavan pitkään. Sen ennusteiden mukaan sähkön kulutus olisi vuonna 2020 107 terawattituntia ja vuonna 2030 jo 115 TWh. Pekkarisen mukaan sähkön kulutus olisi huipussaan eli 98 - 100 terawattitunnissa vähän ennen vuotta 2020. Yhteisiä sääntöjä bioenergian myyntiin Pekkarisen mukaan EU:n on löydettävä pelisäännöt villille biopolttoainekaupalle. Pellettien kysyntää on Pekkarisen mukaan tuettava Suomessa - nyt valtaosa pelleteistä päätyy Suomen ulkopuolelle, jossa polttoöljyä verotetaan sen verran raskaasti, että pellettikauppa käy. Pekkarinen lupailee haastattelussa luopumistukea vanhojen öljykattiloiden omistajille. Hänen mielestään öljylämmitystä tai suoraa sähkölämmitystä ei ole syytä kieltää lailla, mutta öljy kannattaisi säästää ennen muuta liikenteen käyttöön. "Tuulivoimasijoituksia tuettava paremmin"

Hallituksen harkittavaksi voi tulla jopa neljä ydinvoimalahanketta. Pekkarisen mukaan tarkoitus on saada osapuolet yhteisen pöydän ääreen keskustelemaan lupaprosessin kulusta. Tarkoitus olisi, että hakijoiden kesken syntyy yhteistyömalli ja yhteisymmärrys aikataulusta. Hallituksen käsittelyyn hakemusten on määrä tulla ensi vuonna ja eduskuntaan 2010, jos päätös halutaan ennen seuraavia eduskuntavaaleja.

Tuulivoiman nykyinen investointituki ei Pekkarisen mielestä ole riittävä. Hän arvioi Energia-lehden haastattelussa Suomen päättyvän 18 muun EU-maan tavoin syöttötariffijärjestelmän käyttöön. Silloin tuulivoimaenergialle määrättäisiin takuuhinta, jonka tuottaja saa. Rahaa investointitukiin voitaisiin Pekkarisen mielestä kerätä leikkaamalla windfall-voittoja. Sähkön tuottajilta riistettäisiin voitto, jonka ne ovat saaneet perimällä hiilidioksidivapaasta sähköstä saman hinnan kuin lauhdesähköstä, jota rasittaa päästöoikeus.