Paavo Väyrysen mukaan Vanhasen ilmoitus selkiinnyttää tilannetta ja luo pitkäjänteisyyttä. Vanhanen on ilmoittanut pyrkivänsä kolmannelle kaudelle pääministeriksi ja haluavansa jatkaa keskustan johdossa vuoteen 2015 asti.

Natosta kysyttäessä Väyrynen vastasi, että Suomen ei tulisi liittyä sotilasliittoon. Hänen mielestään päteviä perusteluja Nato-jäsenyyden puolesta ei ole esitetty. Hän painotti, että mahdollisen ratkaisun jäsenyydestä Suomi tekee itsenäisesti, vaikka laajempikin kuva - johon kuuluu mm. Venäjän kanta - otetaan huomioon.

Puutulleista syntynyttä kiistaa Väyrynen piti vaikeana kysymyksenä. Ongelmallista hänen mukaansa on, että myös venäläiset ovat tulleista keskenään erimielisiä. Väyrynen totesi kuitenkin, että Suomen ja Venäjän välisen puukaupan tyrehtyessä myös Venäjä häviää.

Väyrynen arvioi Lauantaiseurassa myös tiedotusvälineiden roolia. Hänen mukaansa median roolissa on pikku hiljaa tapahtunut muutos ja julkisuus vaikuttaa entistä enemmän politiikkaan. Kanerva-tekstiviestijupakkaan tai muihin ajankohtaisiin tapauksiin ministeri ei halunnut ottaa kantaa.