Ohjelman aiheena oli tammikuussa Helsingin Sanomissa julkaistu seksuaalista häirintää koskeva juttu. Kirjoituksessa mainittiin nimeltä seitsemän kansanedustajaa, näiden joukossa myös Vilkuna. Muutamaa päivää myöhemmin Ajankohtainen kakkonen haastatteli Vilkunaa, ja häneltä mm. kysyttiin oliko hän ehdottanut seksiä eduskunnassa työskentelevälle naiselle.
Vilkunan mukaan koko haastattelu oli rakennettu loukkaavasti. Hän kertoo pyytäneensä selvitystä ainakin kolmeen kysymykseen liittyen. Vilkuna haluaa poliisin tutkivan onko häntä haastatellut toimittaja syyllistynyt törkeään kunnianloukkaukseen tai vastaavaan tekoon.
Vilkuna kanteli aluksi ohjelmasta Julkisen sanan neuvostoon, mutta veti myöhemmin kanteensa pois. Vilkuna myöntää, että kantelun perumisen syynä on halu edetä juridisella linjalla.
Vilkuna kertoo tehneensä tutkintapyynnön jo viikko sitten. TV2:n Ajankohtaisohjelmien päällikkö Jyrki Richt ei ollut perjantai-iltaan mennessä kuullut tutkintapyynnöstä. Richt uskoi poliisin ennemmin tai myöhemmin ottavan yhteyttä myös tutkinnan kohteeseen.
Julkisen sanan neuvosto antoi Helsingin Sanomille seksuaalista häirintää koskevasta jutusta neljä langettavaa ja yhden vapauttavan päätöksen. Vapauttava päätös koski juuri Vilkunaa, jonka JSN katsoi vahvistaneen itse epäilyksiä repliikeillään.
Asiasta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat verkkosivuillaan