Kääriäinen sanoo Turun Sanomien ja Väli-Suomen sanomalehtien haastattelussa, että eduskunnassa tapahtuneesta seksuaalisesta häirinnästä alkanut ja ulkoministeri Ilkka Kanervan ympärillä jatkunut kohu voi synnyttää ihmisissä tympeyden tunteen. Hänen mukaansa kohut antavat väärän kuvan politiikan olemuksesta ja siitä, miksi politiikassa ollaan.

Varapuhemies näkee vääränlaisen kuvan syntymisen taustalla sen, että politiikan ja median puolella on tapahtunut sukupolvenvaihdos. Se jatkuu yhä ja jättää omat jälkensä. Kääriäisen mukaan kuva ei ole syntynyt itsestään. Myös poliitikot saavat katsoa peiliin.

Hän myös uskoo, että jo ennestään alhaalla oleva äänestysprosentti laskee yhä ensi syksyn kunnallisvaaleissa.

Kääriäinen arvioi, että eniten vääränlaisesta julkisuudesta kärsivät kolme suurinta puoluetta. Äänestämään menevistä ihmisistä monet tekevät valintojaan puolueista ja ehdokkaista pintajulkisuuden pohjalta, Kääriäinen arvioi. Hänen mukaansa on mahdollista, että kolmesta suuresta puolueesta Kokoomus kärsii tästä vähemmän kuin Keskusta ja Sosiaalidemokraatit.