Vanhanen sanoo ilmoittaneensa jo tiistaina tukensa Kanervalle ja torstain jälkeen ulkoministerin nauttima luottamus vielä vahvistui.
Pääministeri toivoo, että asia voitaisiin vähitellen saada jonkinlaiseen päätökseen. Hän uskoo, että erityisesti kokoomuksen sisällä käyty keskustelu ja sen myötä tulleet kannanotot auttavat asiassa.
Vanhanen ei usko, että jupakka olisi vaikeuttanut Kanervan mahdollisuuksia hoitaa virkatehtäviään, mutta arvelee sen vaivanneen ulkoministeriä henkilökohtaisesti.
- Ei todellakaan. Tunnen aika hyvin hänen työntekonsa ja sen ympäristön, jossa hän työtä tekee. Tällaista vaikutusta ei ole ollut, Vanhanen sanoo.
Kanerva pyysi anteeksi Ulkoministeri Ilkka Kanerva myöntää käyttäytyneensä tahdittomasti ja pyytää tekstiviesteistä aiheutunutta kohua julkisesti anteeksi. Kanerva puhui asiasta pitkään perjantain vastaisena yönä pidetyssä tiedotustilaisuudessa.
Puolilta öin Brysselissä järjestetty Suomen huippukokousvaltuuskunnan tiedotustilaisuus sai yllättävän käänteen, kun sekä puheenjohtaja Jyrki Katainen että ulkoministeri Ilkka Kanerva ottivat kantaa viime päivien tekstiviestikohuun.
Puheenjohtaja Katainen vakuutti, ettei asiaa ole kokoomuksessa käsitelty sen paremmin kevyesti kuin huumorillakaan. Tekstiviestien lähettämistä Katainen piti pääsääntöisesti Kanervan omana asiana, vaikka toivoi hänen vastaisuudessa säästävän itseään ja läheisiään myös tältä osin.
Vakavampana Katainen piti julkisuudessa esitettyjä väitteitä, joiden mukaan Kanerva on käyttänyt hyväkseen julkista asemaansa hankkiakseen joillekuille henkilöille aiheetonta etua. Katainen kertoi käyneensä Kanervan kanssa tästä asiasta pitkän ja perusteellisen keskustelun. Kanervan antamat vakuutukset olivat Kataista tyydyttäneet, ja hän ilmoitti ulkoministerin yhä nauttivan hänen luottamustaan.
Kataisen jälkeen puhunut Kanerva aloitti myöntämällä, että on käyttäytynyt tahdittomasti. Hän selitti käytöstään toteamalla, että suhtautuu yleensä ihmisiin luottavaisesti. Tällä kertaa hän oli kuitenkin tehnyt virhearvion, josta hän yksin kantaa vastuun. Hän pyysi anteeksi kaikilta, joiden mielen oli menettelyllään pahoittanut.
Kanerva itse sanoi haluavansa jatkaa työtään ulkoministerinä, Katainen antoi hänelle täyden tuen.