- Tavoitteiden toteuttamisessa yksi avainsanoista on Venäjä. Lähes 70 prosenttia Suomen uusiutuvasta energiasta tuotetaan metsäteollisuuden jäteliemillä ja muilla puuperäisillä teollisuuden sivujakeilla. Jalostuksessa käytetystä puusta taas yli neljännes on tullut Venäjältä. Mikäli tuonti loppuu, Suomi joutuisi nykynäkymillä tukeutumaan niin sanotun ylivoimaisen esteen -poikkeussääntöön ja hakemaan EU:lta kevennystä velvoitteeseensa, Pekkarinen sanoi eduskunnassa. Pekkarinen pitää EU:n ilmastopaketin Suomelle asettamia vaatimuksia päästöjen vähentämisestä ja uusiutuvan energian lisäämisestä erittäin kovina. Pekkarinen arvioi, että ainakin ensimmäisen toteutusvuosikymmenen aikana ne merkitsevät kansantuotteen kasvun hidastumista ja työttömyyden lisääntymistä. - Tästä huolimatta hallitus katsoo, että Suomen on kannettava, komission esitystä vähän tarkistaen, oma oikeudenmukainen osuutensa koko maailman yhteisestä taakasta. Ellei nyt toimita, lasku jatkossa on vieläkin suurempi, Pekkarinen jatkoi. EU:n komission ilmastopaketin mukaan Suomen on nostettava uusiutuvan energian käyttöä nykyisestä 28,5 prosentista 38 prosenttiin ja vähennettävä kasvihuonekaasuja päästökaupan ulkopuolisella sektorilla 16 prosentilla. Eduskunta keskusteli keskiviikkona Euroopan unionin ilmasto- ja energiapolitiikasta. YLE Uutiset