Yhdysvaltain senaatin ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Joseph Biden on Pakistanissa tarkkaillakseen vaaleja. Hän sanoo esittävänsä, että Pakistanin sotilaallisesta avusta leikattaisiin etenkin hävittäjä- ja meritiedustelukoneet, elleivät vaalit suju rehdisti ja tulos noudata äänestäjien aitoa tahtoa.

Bidenin mukaan sotilasavun leikkaaminen on ainoa todellinen pelote, joka Yhdysvalloilla on käytettävissään. Presidentti Pervez Musharrafin hallinto on saanut Yhdysvalloilta seitsemän vuoden aikana kymmenen miljardia dollaria apua.

Biden sanoo myös pelkäävänsä, että epärehelliset vaalit synnyttäisivät Pakistanissa laajaa mellakointia. Opposition kansanpuolueen johtaja, joulukuussa murhatun Benazir Bhutton aviomies Asif Ali Zardari on jo ilmoittanut mielenosoituksista, jos puolue häviää vaalit.

"Vaaleissa esiintynee paljon vilppiä" Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch kertoi perjantaina Pakistanin oikeusviranomaisten salaisista arvioista, joiden mukaan vaaleissa esiintynee erittäin paljon vilppiä. Aiemmin tällä viikolla Human Rights Watch sanoi, ettei keskusvaalilautakunta ole piitannut opposition valituksista, vaikka sen kampanjointia on häiritty pahoin. Mursharrafin hallinto on kiistänyt vilppiennustukset salaliittona Pakistania vastaan. Musharraf on luvannut rehtejä vaaleja mutta varoittanut opposition kannattajia protestoimasta tulosta vastaan. Hallitus on määrännyt yli 80 000 sotilasta valvomaan äänestystä liki 400 000 poliisin apuna. Lähes kolmannes 64 000 vaalihuoneistosta on luokiteltu altiiksi väkivallalle. Tulenarin tilanne on Afganistanin vastaisella rajalla. Yhdysvaltain rahoittaman International Republic Institute -yhtiön kyselyssä puolet äänioikeutetuista sanoo tukevansa kansanpuoluetta ja 22 prosenttia toista oppositiopuoluetta, Nawaz Sharifin johtamaa muslimiliittoa PML-N:tä. Musharrafin tukipuoluetta, hallitsevaa muslimiliittoa PML-Q:ta kannattaa vain 14 prosenttia. Kyselyn virhemarginaali on kaksi prosenttiyksikköä suuntaansa. Vaalivilkkaus jäänee alhaiseksi Tarkkailijat kuitenkin arvelevat, että vaalivilkkaus jää alhaiseksi. Gallup-yhtiön mielipidekyselyn mukaan hieman yli puolet pakistanilaisista ei usko vaalien vapauteen ja rehellisyyteen. Vaalikampanjointi päättyy lain mukaan lauantai-iltana. AFP, Reuters, AP