Suunnilleen sukupolven ajan velloneelle Vuotos-kiistalle tuli loppu viisi vuotta sitten. Tuolloin tekoallassuunnitelmat kariutuivat oikeudessa.

Hankkeen kaivoi kesällä esiin keskustalainen kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen. Rakentamista on sittemmin ilmoittanut kannattavansa saman puolueen ministerit Paavo Väyrynen ja Matti Vanhanen. Viimeksi porukkaan liittyi kokoomuksen ministeri Jyri Häkämies.

Eduskunnassa aihe herättää suurta ihmetystä.

- Tässä talossa olemme taistelleet koskiensuojelulain aikanaan, ja sitten tämä on haudattu moneen kertaan tuomioistuimissa ja poliittisesti hallituksissa, niin kyllähän tämä on käsittämätöntä, että tästä vielä puhutaan, kokoomuksen kansanedustaja Pertti Salolainen sanoo.

Keskustelu on erityisen kiusallinen vihreille. Puolue on elänyt uskossa, että aihe kuopattiin kevään hallitusneuvotteluissa. Silloin sovittiin, että asiaan voidaan palata vain jos siitä ollaan yksimielisiä.

Puolueen linjaa edustava eduskuntaryhmän puheenjohtaja pitää kuitenkin mahdottomana, että asiaan palattaisiin hallituksessa, kuten Pekkarinen on aikonut.

- Se on vesilain vastainen hanke. Vesilain uudistamisen yhteydessä on sovittu, että se uudistetaan sillä tavalla, että siitä hallituspuolueet ovat yksimielisiä. Meidän puolesta missään nimessä vesilakia ei voi uudistaa sellaiseksi, että ympäristön tuhoaminen merkittävällä tavalla tulisi mahdolliseksi, vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anni Sinnemäki sanoo.